Hautojen kukkahoito 

Läheisen hauta on arvokas, tärkeä muistelupaikka ja se halutaan pitää kauniina sekä siistinä. Kesäkukkien hoito vaatii säännöllistä huoltoa ja kastelua säiden mukaisesti. Kasvivalinnalla on merkitystä kasvien menestymiselle. Kesäkukilla hautaistutus saadaan kukoistamaan kauniina koko kesän. Syksyllä on aika laittaa haudalle syysistutukset. Perennahoito (monivuotiset kukat) on ekologinen vaihtoehto kesäkukkahoidolle. Hautojen kukkahoidon palveluja tarjoamme Lappajärvellä. Haudanhoitosopimus voidaan tehdä yhdeksi vuodeksi tai toistaiseksi voimassaolevana sopimuksena. Hautojen kukkahoidon varaukset 15.5.2026 mennessä.

Alla olevista palveluista voit valita tarvitsemasi kokonaisuuden. Hinnasto tulevalle vuodelle saatavilla vuodenvaihteen maissa näillä sivuilla.

 

 

KESÄKUKKIEN PERUSHOITO, 10.6-10.9.

Kesäkukkien perushoito alkaa toukokuussa haudan kevätsiivouksella; hauta haravoidaan ja kynttilät kerätään pois talven jäljiltä. Kasvualusta muokataan, lisätään multaa sekä peruslannoitetaan. Kesäkukat istutetaan haudoille aikaisintaan10.6 alkaen. (vk.24-25 aikana) haudalle.

Valitsemme hoitohaudoille käytettävät kukat ja värit yhtenäisesti hautausmaan osioittain. Kesäkukkia istutetaan sopivasti ja näyttävästi istutusalueen leveyden mukaan. Perushoidon kesäkukkana on kesäbegonia. Lisäksi käytämme hopealehteä osassa hautoja. 

Kesäkukkien hoito sisältää kastelun sääolosuhteiden mukaisesti/ max.3 krt/vko sekä haudan kukkaosan ja reunan siistimiskierrokset n.8-10 krt hoitokauden aikana. Kesäkukat poistetaan haudalta syyskuun aikana/sääolosuhteista riippuen. Haudan multapinta siistitään kesäkukkien poiston yhteydessä. 

Istutusosan leveys

Kesäkukkien perushoito

 

alle 50 cm

 

50-100 cm

 

100-150 cm

 

150-200 cm

 

 

Kesäkukkien perushoidon voi tilata vaihtoehtoisesti isommalla kukalla, punaisella ruusubegonialla. 

 

 

KESÄKUKKIEN KASTELUHOITO, 10.6-10.9.

 

Kasteluhoito sisältää asiakkaan itse istuttamien kesäkukkien kastelun sääolosuhteiden mukaisesti/ max.3 krt/vko, tarvittavan lisälannoituksen hoitokaudella

 sekä haudan kukkaosan ja reunan siistimiskierrokset n.8-10 krt hoitokauden aikana. Asiakas hoitaa tarvittaessa itse lisäkastelun, mikäli haudan kukkavalinta vaatii lisäkastelua.

Istutusosan leveys

Kesäkukkien kasteluhoito

alle 150 cm

 

yli 150 cm

 

 

 

PERENNAHOITO 10.6.-10.9. 

Perennahoito sisältää haudan kevätsiistimisen toukokuussa. Uusien perennahautojen kasvualusta muokataan, lisätään multaa ja peruslannoitetaan. 

Hinta sisältää 1-3 kpl perennaa istutettuna/hauta. Jos hauta on leveä, suosittelemme lisäperennojen istutusta.

Perennahoitoon sisältyy perennojen jakaminen ja tarvittaessa paikkausistutukset, perennaryhmän ylläpito, kastelu ja lannoitus sekä siistimiskierrokset kasvukaudella. Syyskuun loppupuolella tehdään haudan syyssiivous.

Istutusosan leveys

Perennahoito

alle 150 cm

 

 

Perennat haudalle:

Autamme mielellämme sopivan kasvilajin valinnassa haudalle.

Perennojen kukinta-aika on lajikohtainen. Kasvupaikka ja kasvin tilantarve otetaan huomioon perennalajin valinnassa. Haudalle voidaan valita yksi perennalaji, tai koostaa istutus esimerkiksi 2-3 lajista, jolloin perennaryhmän kukinta-aika on pidempi. Yksi vaihtoehto on valita haudalle samasta kasvilajista useampi eri lajike, jolloin kukinta-aikaa voidaan jaksottaa pidemmälle ajalle. Puolestaan kaunislehtiset perennat, kuten kuunliljat, ovat vehreitä läpi kasvukauden.

Perennat tarvitsevat juuriston kasvurauhan, jonka vuoksi emme suosittele perennahaudoille istutettavan kesäkukkia tai syyscallunoita.

 

MUUT PALVELUT

 

2025 

Calluna/kanerva 13 €/kpl. Vienti ja istutus syyskuun lopussa/lokakuun alussa. Syyskukat kastellaan

kertaalleen istutuksen yhteydessä. Tilaukset 15.9. mennessä.

 

Kynttilä 15 €/kpl. Vienti ja 3-4 vrk öljykynttilä lyhdyssä sekä palaneen kynttilän ja lyhdyn poisvienti. Kynttilänviennit

saatavilla pyhäinpäiväksi sekä jouluksi. Tilaukset 15.9. mennessä.

 

MUUTA TIETOA HAUTOJENHOIDOSTA

Hautamuistomerkin kunto

  • Huomioithan itse tarkistaa hautamuistomerkin kunnon ja huolehdit tarvittaessa hautamuistomerkin oikaisusta ennen haudanhoitokauden alkua.
  • Viethän ystävällisesti kynttilälyhdyt hoitokauden ajaksi pois haudalta.

 

Haudan kukkahoitopalvelujen hinnat sisältävät alv. 25,5 %. 

Laskutus: Sähköpostilla laskun lähetys veloituksetta. 

Paperilasku 5 €/kpl.